16. marraskuuta 2017

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, syystuulet puhaltaa ja talvikin on täällä jo käväissyt. Koulu on vienyt mennessään ja ajatuksissa tykyttää vain lähestyvät deadlinet. Varsinaisia koulupäiviä on aikas vähän, mutta vapaa-ajalla ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi. Sen takia tämä blogi on hiljentynyt aivan tyystin kesän jälkeen, vaikka lupailin muuta. Pahoittelut siitä. En kuitenkaan halunnut lopettaa kirjoittelua kokonaan, vaan nyt taas yritän valpastua ja saada aikaa järjestettyä myös tälle harrastukselle.

Palasia arjestani ja tapahtumista löytyy Instagramista ja Snapchattiakin päivitän jonkun verran. Molemmat löytyvät nimellä s4tsu. En ala avaamaan melkein puolen vuoden takaisia asioita täällä blogissa, mutta kylläkin muutamia kuulumisia. Koulu tulikin jo mainittua, joten aloitan siitä. Toinen opiskeluvuosi sairaanhoitajaksi on alkanut jotenkin verkkaisesti. Kesäloman jälkeen alkoi heti toinen harjoittelu, jota jännitin koko kesän. Ja jälleen kerran aivan turhaan. Olin päiväkirurgisella leikkausosastolla ja heräämössä. Pääsin valvovana hoitajana tekemään kirjauksia ja avustamaan leikkaussalitiimiä. Instrumenttihoitajana näin erilaisia käsikirurgisia toimenpiteitä ihan läheltä, sain avustaa kirurgia sormen amputaatiossa ja seurata tähystysleikkauksia. Vaikeinta oli pukeutua steriiliksi, vaikka ajatuksena tuntuu ihan helpolta. Tykkäsin enemmän anestesiapuolesta, koska kahden ja puolen viikon jälkeen olin jo nähnyt ja tehnyt tältä toiselta puolen kaiken, mitä halusin enkä koe suurta paloa päästä instrumentteihin. Lähinnä tuli tunne, että tylsistyisin, jos tätä pitäisi tehdä työkseen. Anestesiapuoli oli siis mielenkiintoisempi. Salissa tarkkailin ja kirjasin potilaan tietoja ja harjoittelin lääkkeiden vetoa erilaisista ampulleista ruiskuihin. Ai että otti päähän, kun ei ole sorminäppäryyttä ja tekniikkaa hallussa. Ohjaajan työskentely näytti niin paljon helpommalta, ettei mennyt päähän, miksei omat kädet toimineet samalla tavalla. Ymmärrän kyllä, että toinen on tehnyt sitä vuosia ja minä vasta ensimmäistä kertaa. Heräämössä sain letkuttaa tippoja yhden jos toisenkin, ohjata potilaita, avustaa anestesialääkäriä puudutteiden laitossa ja harjoitella kanyylien laittoa. Paljon muutakin tuli viikon aikana koettua ja tehtyä, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat asiat. Tykkäsin harkasta, vaikka sen jälkeen olin aivan kaikkeni antanut ja poikki. Se on jännä, miten harkka imee mehut viimeiseen pisaraan.


Harkan jälkeen melkeinpä koko lokakuu oli yhtä lorvimista, kun koulua oli niin vähän. Olin paljon kipeänä, joten lokakuu valui sormista kuin huomaamatta. Loppuvuosi onkin opiskeluntäyteinen, vaikka täysiä viikkoja ei ole vieläkään. Tänä syksynä alkoi odotetuin kurssi, nimittäin äitiyshuolto ja lasten ja nuorten osio. Juuri sitä, minkä parissa haluan sitten valmistuttua työskennellä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaanhoitajankin on avustettava synnytyksessä ja osattava otteet vastasyntyneen ulos auttamiseksi, jos sellainen tilanne tulee eteen. Onpahan sitäkin nyt harjoiteltu. Joskus mietin, että opiskelisin kätilöksi, mutta se valtava vastuu pienen ihmisen ensihetkissä tuntuu vielä liian suurelta. Autan mieluummin vastasyntyneitä ja lapsia, kun he jo ovat täällä.  

Viikko sitten pelkäsin, että verenpaineeni nousee taivaisiin. Oli nimittäin aika varata taas seuraavaa harkkapaikkaa ja uusi järjestelmä oli ihan syvältä. Sain kuin sainkin varattua paikan päihdepsykiatrian osastolta. Silti sai vielä pitkään jännittää, oliko varaus mennyt läpi ja olinko paikan ensimmäinen varannut. Nimittäin järjestelmä antoi varata paikkoja useammalle opiskelijalle kuin työpaikka voisi vastaanottaa ja jälkikäteen paikkoja jouduttiin perumaan. Vielä odottelen opettajan hyväksyntää. Harkka olisi tosiaan vasta helmi-maaliskuussa, mutta nyt jo meidät pakotetaan kärvistelemään. Jälleen kerran moni jäi ilman paikkaa. On ikävä lukea niiden kommentteja, joiden valmistuminen venyy tämän takia, kun viimeinen harkka menee nenän edestä. Siksi päätin itsekin, etten yritä yhtään liikaa kiiruhtaa opiskelutahtiani, koska on myös monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa. 



Kamera on pölyttynyt viikkkoja paikoillaan. Yhtenä syksyisenä hetkenä kävin kuitenkin niemen rantoja pitkin kävelemässä. Kerkesin ikuistaa ruskan värejä ennen kuin maisema muuttui täysin pelkäksi harmaaksi ja ruskeaksi. Jotenkin nämä nopea pimeyden laskeutuminen laskee motivaatiota ja tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Voisko vain vaipua talviunille? Siksi olenkin yrittänyt täyttää kalenteriin myös kaikkea mielekästä ohjelmaa ja välillä jättää ihan tyhjiäkin hetkiä ilman suurempia suunnitelmia. Olin nopea ja voitin minulle ja T:lle liput eiliselle Apolloon. Olimme katsomassa stand uppia ja lavalle nousivat Jacke Björklund, Niko Kivelä, Mika Eirtovaara ja Sami Hedberg. Ilta oli hauska ja sai kyllä nauraa. Todettiin kyllä, että liian usein ei kannata stand uppia mennä katsomaan. Tuli aika paljon samoja heittoja kuin kevään showssa ja varsinkin niitä, mitä nyt Stand up -ohjelmassa Ylellä on tullut. Yllätysvetona kaikki neljä tulivat vielä lopussa lavalle ja heittivät keikan The Comedians cover-bändinä. Yleisö ei ollut ihan parhaimmillaan keskiviikkoisena iltana ja tanssilattia oli aikas tyhjä lavan edestä. Mutta se ei miesten menoa lavalla haitannut. Olisi ihan mieletöntä, jos he esiintyisivät myös opiskelijabileissä.       



Nyt aloitin viikonlopun vieton ja sehän venyy viikon mittaiseksi vapaapäivien ansiosta. Lähden käymään kotona ja olen itse asiasssa parhaillaan junassa menossa. Aamulla olin jo kiirehtimässä kaksi tuntia liian aikaisin junalle. Ei ollutkaan kiire huitaista aamupalaa naamariin. Viikonlopulle on luvassa kaikkea kivaa. Huomenna pidän kunnon hemmottelu- ja rentoutumispäivän, kun menen kasvohoitoon ja jalkahoitoon. Vihdoin kerkeän käyttää synttärilahjaksi saamani lahjakortin. Sen jälkeen vielä muutamaksi tunniksi parturin tuoliin. Värjäsin hiukset kotona, mutta ensimmäistä kertaa väri ei ottanutkaan tyveen kiinni niin hyvin kuin yleensä. Tästä on jo kuukausi aikaa, mutta onneksi enää tämä päivä tällä letillä. 

Viikonloppu meneekin sitten siskon luona. Vietetään iltaa sisarusten ja siskon miesten kesken pelaillen, saunoen ja paljussa lilluen. Kotona ihmeteltiin, miksi muita ei ole kutsuttu, mutta naurettiin, että nämä ovat alle 50v bileet. Koko perheen kesken vietetään sitten aikaa joulun pyhinä.



Joulu mainittu. Olen jo lokakuusta lähtien odottanut innoissani, että koska saa tohista joulusta. Ja nyt näin marraskuussa saa. Vielä en ole sentään ottanut joulukoristeita esille, mutta glögit on korkattu ja torttuja maisteltu. Parasta tähän aikaan vuodesta onkin juuri odotus. Odotus koska tulee kunnolla lunta. Myöhästyin ensilumesta kameroineni. Junasta ihastelin lumisia maisemia, mutta seuraavana aamuna se oli enää muisto vain. Odotus milloin ilmestyy ensimmäisiä jouluvaloja asuntojen ikkunoihin. Parvekkeelle olisi tarkoitus myös viritellä valoja joku päivä. Kalenteriin olen merkannut joulumarkkinoita ja siskon kanssa meinataan tänäkin vuonna mennä laulamaan Kauneimpia joululauluja Tuomikirkkoon. Onko sinulla jotain perinteitä tähän odotukseen ennen aattoa?


Junamatka jatkuu. Kerran jo jouduin vaihtamaan paikkaan, kun taas vaihteeksi olin istunut yhden paikan taaemmas kuin omani. Ei ole nimittäin eka kerta, vaikka kuinka tuijottaisin numeroita istuimissa. Hieman tirskahdin, kun asemalla huomasin, että tämä juna menee Pieksämäelle asti. Pitäisiköhän käydä moikkaamassa Ensitreffit-Esaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3