31. heinäkuuta 2016

Suomenlinnassa

Viime sunnuntaina tehtiin eväät kotona, pakattiin reput täyteen ja suunnattiin Suomenlinnaan. Olen jo monta vuotta täälläpäin asunut ja silti tällä saarella oli jäänyt käymättä. Olen nähnyt sen ainostastaan isompien paattien ikkunoista laivan lipuessa ohi Tukholmaan tai Tallinnaan. Mutta tuolloin noustiin lauttaan ja viiletettiin hetkessä Suomenlinnan rantaan. Päästiin kätevästi HSL:n matkakortilla, johon oltiin ladattu kolmen vuorokauden liput. Noista lipuista otettiinkin kaikki irti ystävän etelänlomalla ja liikuttiin kaikilla julkisilla; bussilla, junalla, ratikalla, metrolla ja vielä lautallakin. Suomenlinnaan pääsee myös kalliimmalla lautalla, joka kiertelee eri saaria. Me kuitenkin halusimme suoraan pelipaikoille.

Tv:stäkin tuttu Suomenlinnan kirkko.
Suuret TSH-vibat tästä näkymästä.
Päädyttiin keskelle Hobittikylää.

Käveltiin aikalailla Suomenlinnan saaren päästä päähän. Saavuttiin lautalla Ison mustasaaren laituriin. Haettiin infosta kartta mukaan, mutta käveltiin paljon sinne, minne nenä näytti. Teillä oli hyvät opasteet, mutta oli kiva kartasta tarkistaa, missä on tullut pyörittyä. Pysähdyimme Susisaaren Piperin puistoon syömään eväitä, nautittiin auringonpaisteesta ja hienoista maisemista. Sain varmaan jonkin auringonpistoksenkin siinä hanhenpaskan seassa muovipussin päällä istuessa. Tiputin leipäni välistä kurkun ruohikkoon ja alle kolmessa sekunnissa olin jo laittanut sen puoliksi takaisin suuhuni. Ystävä seurasi kauhuissaan vierestä eikä kerennyt sanoa mitään. Pysähdyin ja tajusin, mitä tuli tehtyä. Hankin vastustuskykyä taas kerran. Juomamme houkutteli ampiaisenkin paikalle, joka ei meinannut jättää rauhaan sitten millään. Viimein heitin patonginloppunikin maahan siinä huitoessani. Sen perään en sentään enää syöksynyt, vaan ruokailu oli päättynyt. 

Päivän aikana käveltiin niin mukulakivikatuja kuin siltojakin pitkin. Pariin otteeseen tuli niin vahvat Taru sormusten herrasta -vibat Suomenlinnan maisemista, ettei tosikaan. Sääennuste lupasi puolipilvistä säätä, joten varauduttiin viileään merituuleen sateenvarjojen kera. Paikanpäällä aurinko porotti koko päivän ja viileämpi merituuli oli vain hyväksi. Samaan aikaan se oli kuitenkin petollinen yhdistelmä. Kumpikaan meistä ei ollut laittanut aurinkorasvaa eikä tajuttu ottaa putelia edes mukaan. Kotiin palattua peilikuva olikin sen mukainen. Kasvot, rintakehä ja käsivarret helottivat kirkuvanpunaisina. Jätettiin suosiolla illan lenkkisauna väliin. Suihkussakin oli jo ihan tarpeeksi. Läträttiin After sunilla, mutta silti oikea olkapääni kihelmöi ja kuumotti kolme päivää. Oikealla kyljelläkään ei tullut juuri nukuttua noiden päivien aikana. Onneksi iho ei kuoriutunut ja nyt punoitus on muuttunut kivaksi rusketukseksi. Mutta mitä tästä opimme? Suomen kesäkin voi yllättää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3