20. kesäkuuta 2016

Olen palannut

Asiat ei mene lähellekään niin kuin ne suunnittelee. Sen olen huomannut tässä viime viikkojen aikana. Kesän alku oli yhtä murhetta ja huolta toisensa perään. En ole blogannut pitkään aikaan, koska siinä on ollut omat haasteensa. Koneeni hajosi lopullisesti toukokuussa. Kerkesin onneksi tyhjätä sen kuvista ja tiedostoista. Ajattelin pärjääväni puhelimen ja tabin voimin, mutta ehei. Pudotin puhelimeni viimeisen kerran kesäkuun alussa ja sisuksiin jäi aivan kaikki. Oli jännää ja haastavaa olla vuorokausi pelkästään tabin varassa, kun en pystynyt soittamaan kenellekään ja yhteydenpito oli muutenkin facen varassa. Hirveää, miten riippuvainen on yhdestä luurista. Onneksi minulla on vielä vanha puhelin, joka toimii hitaasti, mutta varmasti. Etsinnässä onkin uusi luuri. Nyt lainaan T:n konetta ennen kuin pöytäkone viritellään paikalleen. Ikuisuusprojektini uuden läppärin metsästys jatkuu vaan. Toisaalta on ollut jo pitkään suuri polte päästä tänne kirjoittamaan, mutta sitten aina edelle on mennyt jotain vielä tärkeämpää ja tähdellisempää tekemistä. Niin paljon kuin bloggaamisesta pidänkin, on tämä edelleen ajanvietettä ja harrastus. Inhottavaa toki teille lukijoille, kun en ole vieläkään pystynyt pitämään mitään tiettyä postaustahtia yllä. Mutta kiva kuitenkin, kun olette pysyneet mukana ja käytte lukemassa ja myös välillä kommentoimassa tekstejäni. 

Eniten aikaa ja ajatuksia vei muutto T:n kanssa. Toukokuun alussa vielä ajattelin naiivisti, että miksi ihmiset puhuvat muuton olevan yksi stressaavimmista asioista elämän aikana, kun alkujärkytyksen jälkeen kaikkihan oli ihan hyvällä mallilla. Mutta se olikin vain tyyntä myrskyn edellä. Kaikki mikä voi mennä ennen muuttopäivää pieleen, myös meni pieleen. Muuttopäivän sopimisen kanssa oli aluksi hankaluuksia. Muuttoauton varaus ei ollutkaan mennyt perille ja äkkiä piti vuokrata toinen auto. Viime metreille näytti siltä, etten kerkeä muuttopäivänä paikalle ollenkaan, vaan päivä menee pääsykokeissa. Onneksi ei lopulta osunutkaan samalle päivälle. Avaimet ovat uutta tekniikkaa ja yhden ilomoituksen mukaan ne olisivat alkaneet toimia vasta muuton jälkeisenä päivänä. Nyt näyttää siltä, että iltaisin avaimilla ei meinaa päästä alaovesta sisälle. Katsotaan kuinka tänään iltavuoron jälkeen käy. Ovikoodia talossa ei ole, joten rappusia on rampattava avaamaan alaovi. Päivän askelmäärätavoite tulee siis täyteen kuin itsestään. Kaiken huipuksi yhtenä iltana töissä tipuin rappusissa ja täräytin selkäni vielä, kun kaikki siivoaminen ja roudaaminen oli edessä. Mutta se ei olisi kummoinenkaan satu, jos siinä ei olisi onnellista loppua ja kaikesta selvittiin. 

Koko kesäkuu ollaankin tyhjätty tavaroita paikoilleen, järjestelty kämppää ja suunniteltu lisähankintoja. Aina, kun vaan töiltä ja muilta menoilta ollaan ehditty. Silti vieläkin osa tavaroista odottaa laatikoissa paikkaansa. Säilytystilaa on puolet vähemmän kuin vanhassa kämpässä. Paljon olemme jo karsineet ja laittaneet eteenpäin, mutta siltikin tavaraa riittää. Totuttelen vieläkin tähän uuteen kotiin. Päivä päivältä tämä alkaa näyttää enemmän meidän kodilta. 

Näistä nupuista avautuu jotain niin kaunista. Kukkia, joihin liittyy paljon ihania muistoja lapsuudesta. Ja nyt nämä kukat ovat ensimmäinen kimppu, jonka uuteen kotiin toin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3