9. marraskuuta 2015

Ihonhoito - kasvojen kosteutus

Iho on tunnetusti elimistön suurin elin, joten siitä huolehtiminen on tärkeää. Sisäinen kosteutus vettä juomalla on monelle tuttu tapa. Itse olenkin vähän erilainen. Muistan rasvata ja puunata ihoani ulkoisesti, mutta veden juontia harjoittelen edelleen. Millään en meinaa saada edes litraa kurkusta alas, vieläkään. Ihon kosteuttaminen voitein on myös tärkeää, jotta ihon kosteuspitoisuus pysyy tasaisena ja iho kimmoisana. Etenkin kesän jälkeen kannattaa kiinnittää enemmän huomiota ihon kosteuttamiseen. Näin voi ehkäistä ihon himmeämisen, kuivuuden ja kutiamisen. Itse huomaan, että syksyn viiman ja talvipakkasten aikaan ihoni tarvitsee enemmän kosteutta ja suojaa kuin kesällä. Tässä postauksessa keskityn enemmän kasvojen kosteutukseen. Myöhemmin kerron, mitä kaikkea käytän, jotta muukin ihoni pysyy ehjänä, kimmoisana ja kosteutettuna. Lisäksi on tulossa postausta tuotteista, kun haluan hemmotella itseäni. Mutta nyt siis ihan peruskosteutusta, kun kasvot on puhdistettu aamuin illoin.

Tällä hetkellä käytössäni on Mary Kay Botanical Effects kosteusvoide normaalista kuivalle iholle. Siinä on omega 3 -happolähteenä tunnettua pellavaöljyuutetta ja kelp-merilevää, joka sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja. Voide on paksumman tuntuista, mutta se imeytyy nopeasti. Se vahvistaa ihon omaa kosteustasapainoa, rauhoittaa ja sopii herkälle iholle. Aiemmin käytin Botanical Effects kosteusvoidetta, jossa oli lisäksi aurinkosuoja 30. Nenäni on vain niin herkkä ja olen todella tarkka erilaisista tuoksuista. Vaikka kasvojen ihonhoitotuotteisiin ei ole lisätty hajusteita, aurinkosuojan tuoksu pisti nenääni. Nyt olenkin löytänyt tuotteet, joita voin käyttää nenää nyrpistämättä, mutta kuitenkin suojaa ihoni auringon haitallisilta säteiltä. 


Ensi vuonna täytän 25v, joten olen jo kokeillut Timewisen Age-Fighting Moisturiser kosteusvoidetta normaalista kuivalle iholle. Suositusten mukaan tuosta iästä eteenpäin voi alkaa käyttää ikääntymisen merkkejä ehkäiseviä tuotteita. Tietenkin aiemminkin voi, mutta en ole pitänyt mitään kiirettä. Tässä kosteusvoiteessa koostumus on pikkaisen juoksevampaa verrattuna Botanicalin kosteusvoiteeseen. TW:n kosteusvoide vahvistaa ihon kosteudensitomiskykyä ja vähentää hienojen juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä kiihdyttämällä ihon uusiutumista. Se on hajusteetonta ja sopii herkälle iholle. 

Lämpötilan, ilmankosteuden, iän ja hormoneiden kaltaiset tekijät saattavat vaikuttaa ihon kosteustasapainoon. Kuiva ihoni tuntuu kiristävältä putsauksen jälkeen näin loppuvuodesta. Välillä laitankin Mary Kayn Extra Emollient Night Creamia eli erittäin kuivan ihon yövoidetta puhdistuksen jälkeen. Se sisältää mehiläisvahaa, joka auttaa säilyttämään ihon kosteustasapainoa muodostamalla ihon pinnalle  suojaavan kerroksen, joka estää kosteutta haihtumasta. Voide myös kosteuttaa tehokkaasti ja tekee ihosta pehmeän ja sileän. Käytän tätä mehiläisvahaa myös muualle iholle. Esimerkiksi käsivoiteena, kun en muista käyttää aina hanskoja ulkona ja rystyset ahavoituvat. Lisään myös voidetta kyynärpäihin ja polviin, jos ne tuntuvat karheilta. Mehiläisvaha on sen verta paksumpaa ja tuhtia, että imeytyminen kestää normi kosteusvoiteita pidempään. Siksi laitankin tätä aina vain yöksi, että se saa rauhassa imeytyä. Mehiläisvahaa voi oikeastaan käyttää kaikkialle paitsi silmän sisälle tai syödä. Pieni matkakokoinen tuubi kulkeekin aina mukanani, koska käytän sitä myös huulirasvana. Extra Emollient on hajusteeton ja sopii herkälle iholle.


Onko sinulla luottotuoteita, joilla saat kosteutettua ihosi tehokkaasti ympäri vuoden? Seuraavassa ihonhoitopostauksessa naamioita ja kuorintoja, joilla hellin kasvojani varsinkin tähän aikaan vuodesta. 
Extra Emollient tuotekuva marykay.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3