4. syyskuuta 2015

Pelko

Näin vanhemmiten minusta on tullut aika pelokas ihminen. Pelkään parantumattomasti sairastumista, menetyksiä, yksinäisyyttä ja ennen kaikkea pelkään T:n, perheeni ja ystävieni puolesta. Nyt kuitenkin kerron vähän kevyemmistä peloistani. Hätkähdän vähemmästäkin. Omassa päässäni pienemmistäkin peloista kehkeytyy vaikka mitä kauhuskenaarioita. Huumori on ollut aseeni jo ihan lapsuudesta asti. Mutta yksin ollessa nauraminen tyhjille seinille ei paljoa pelasta. Minulla on muutamia asioita, joita vältän tietoisesti. Jos taas joudun yllätetyksi, reaktiota ei voi aina tietää. Välillä jähmetyn niille sijoilleni tai välillä olen jo niin kaukana kuin pippuri kasvaa.

Aiemmin katsoin innoissani T:n kanssa The Walking Deadia. Eihän se ollut paha yhtään, televisiosarja. Mutta jossain ensimmäisen kauden loppupuolella tapahtumat alkoivat tulla uniini ja yöllä herätessäni tuntui ihan selvästi siltä, että kämpässämme on joku kolmas. Aamuvuoroon polkiessa baarista palaavat teekkarit alkoivat muistuttaa kävelijöitä ja lisäsin vain vauhtia. Silloin päätin, ettei ole minun ohjelmani ollenkaan. Olen tainnut kertoa tämän jutun aiemminkin, mutta oli pohjustettava tulevaa. Lapsena luin Pikku vampyyria innoissani ja nyt seuraan ihan koukussa Vampyyripäiväkirjoja. Välillä myös katson Draculaa, mutta en niin hartaasti kuin tuota toista vampyyrisarjaa. Twilightia ei tarvitsisi edes mainita. Leffat löytyy kotoa ja kirjatkin on luettuna. Vielä pitäisi metsästää viimeinen osa ja kirjarivistö olisi täydellinen. Nyt olen bongannut uuden sarjan, jota katson päivittäin useamman jakson. The Strain. Ja siinä vampyyrit eivät olekaan mitään päiväunien kohteita.

The Strain tv-sarja perustuu Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhdessä kirjoittamaan vampyyri-trilogiaan, joka on ilmestynyt alun perin kirjan muodossa. Kyseinen kirjasarja sisältää kolme osaa: Vitsaus, Lankeemus sekä Yö Ikuinen. Kirjat eivät sovi perheen pienimmille, sillä varsinkin trilogian ensimmäinen osa Vitsaus on sanalla sanoen hyytävä. Del Toron ja Hoganin vampyyrit eivät puhu ja pussaa, vaan repivät kurkun auki ja imevät uhrin kuiviin. Sarja alkaa New Yorkin JFK-lentokentältä, jossa seisoo lentokone kiitotien päässä täysin pimeänä. Kun sarjan päähenkilöt astuvat koneeseen, käynnistyy tapahtumien sarja, joka kulminoituu lähes ihmiskunnan sukupuuttoon. Trilogiaa tuntemattomille luvassa on hyytävää vampyyrikauhua. (lähde)

The Strain -sarja on jotain niin koukuttavaa, mutta äärettömän pelottavaa. Siinä vampyyrit muistuttavat mielestäni enemmän zombeja. Jokaisen jakson jälkeen päätän, että ei enää ja sitten kuitenkin hetken päästä olen jo katsomassa seuraavaa. Haluan nähdä lisää ja tietää, kuinka lopulta käy. Ja tätä on tehty toinenkin tuotantokausi, joten piina jatkuu. Rystyset valkoisina puristan fleecepeiton kulmaa, mutta silmiä on pidettävä auki. Ja miksi piinaan itseäni? Hyvä kysymys. Yleensä katsonkin jaksoja päivänvalossa, koska nämäkin vampyyrit palavat auringonvalossa. Pimeyden painautuessa ikkunaan jokainen nurkka kotona tuntuu pahaenteiseltä. Yhtenä yönä nukuin yksin pöytävalo päällä. Pimeys tuntui niin ylitsepääsemättömältä, etten pystynyt nukahtamaan muuten. Kolkuttelen kahtaviittä ja pelkään pimeää. Mutta hei, pian tämäkin sarja päättyy. Jos siitä ei tehdä Kaunareiden ja Emmerdalen tapaista ikuisuussarjaa.

Kuva täältä
Eihän ne pelot tähän lopu. En ollut koskaan nähnyt lepakkoja livenä. Kaksi vuotta sitten sain kokea tämänkin enkä mitenkään parhaimmalla tavalla. Voisin elää ilmankin tätä muistikuvaa. Ja saan kuulla tästä yöstä vieläkin, kahden vuoden jälkeenkin. Voit käydä lukemassa täältä, miten kävi. Osaan jo nauraa tapahtuneelle, mutta tuona yönä oli vitsit vähissä.

Erilaisista sarjoista ja leffoista aiheutuvat pelot on ohimeneviä. Lepakotkin lentävät silmiltä näkymättömissä. Mutta araknofobia - hämähäkkipelko on ja pysyy. Pieniä tai isoja, lähellä tai kauempana. Luonto-ohjelmat, joissa on hämähäkkejä. Jopa Harry Potterit, jossa on Hämäkäk sukulaisineen. Apua! Hämähäkkiin törmätessäni aluksi muutun puhumattomaksi ja jähmetyn patsaaksi. Jos en liiku, se ei voi nähdä minua. Sitten aivot alkavat raksuttaa, pakene. Joskus lapsena vietin koulun jälkeen loppupäivän läheisessä leikkipuistossa, koska olkkarissa oli hämähäkki. En pystynyt olemaan sen kanssa samassa talossa. Pihallahan niitä ei ollut yhtään enempää. Yhtenä yönä mummulassa nukkuessani patjalla lattialla, suuriperäinen hämähäkki käveli vinottain kasvojeni päältä. Sitä hiljaisen kauhunhuudon määrää, korvissa soi, mutta pihaustakaan ei kuulunut. Sinä yönä en nukkunut enempää. 

En ole tämän pelkoni kanssa yksin. Hämähäkkikauhu on yleisimpiä pelkoja ja siitä kärsivät miljoonat ihmiset. Hämähäkkipelko kuuluu lähes yksinomaan länsimaiseen eli eurooppalaisten ja heidän jälkeläistensä kulttuuriin. Muualla maailmassa hämähäkkeihin suhtaudutaan hyvin toisella tavalla. Saan siis osaksi kiittää syntymäpaikkaani tästä pelosta. Useissa eteläisen pallonpuoliskon maissa isot lintuhämähäkit ja tarantelit ovat lasten lemmikkejä ja suosittuja kotieläimiä, jotka kuljeksivat huoneissa vapaina pyydystämässä torakoita ja muita tuholaisia. En pystyisi liikkumaan tuollaisissa asunnoissa ihan tuosta noin vaan. Monissa afrikkalaisissa heimoyhteisöissä hämähäkkejä pidetään viisaina, ja ihmiset suojelevat niitä. Useissa kulttuureissa hämähäkit ovat myös onnen tuojia. Meillä ei hämähäkkejä näy lattioilla, kotikotona ja mummulassa useamminkin. Eikä niitä saa tappaa. Onnea tuomassa tai hyönteisiä syömässä, mitä lie. Intian Bengalin osavaltion itäosissa hinduilla on tapana kerätä hämähäkkejä ja päästää ne häissä vapaiksi tuottamaan onnea vastavihitylle parille. Egyptissä sama merkitys on häävuoteeseen pannulla hämähäkillä. Hääyömme jäisi lyhyeksi, jos peittojen alta pilkottaisi kahdeksan jalkaa ja silmää. Hämähäkkejä arvostetaan myös ruokana. Taka-Intiassa, Karibialla, Afrikassa sekä Australian ja Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa kahdeksanjalkaisia petoja pidetään suurena herkkuna. Otusten keräily vaatii kuitenkin suurta huolellisuutta, sillä muutamien lajien purema on ihmiselle tappavan myrkyllinen. Lohduttavaa. Jätän siis suosiolla kokeilematta. Ainakin tietoisesti. (Poimintoja Tiede-lehden jutusta täältä.)

Googlasin hämähäkeistä kuvia, koska mikä olisi juttu peloista ilman kuvaa pelon kohteesta. Ihan hirvitti siinä selatessa ja aloin voida pahoin. Hassuahan tässä koko jutussa on se, että tykkään telttailla luonnossa, keskellä metsää. Hyvä yhdistelmä kaikkine näine pelkoineni.  

Edit: Oli pakko palata takaisin, koska yksi pelko jäi kokonaan mainitsematta. Varmaan järkytyin niin pelkistä hämähäkkien kuvista. Nimittäin pellet, klovnit, punanenäiset pukuhirvitykset. Muistan, kun ala-asteella koulukaveri keräili maalattuja klovninukkeja, oli ihan rakastunut niihin ja hänen luonaan käydessäni esitteli niitä innoissaan. Tuntui kuin olisin jossain kauhukammiossa ollut. Vanhin muisto lapsuudesta taitaa olla Pelle Hermanni -ohjelma. Pelon takia sirkuksessa olen tainnut kerran uskaltaa käydä. Minähän tykkään elokuvista ja aina ajoittain katson kauhuleffojakin, yksin tai yhdessä. T:n kanssa katsottiin yksi kerta lyhyen ajan sisällä kaikki Sawt. Ihan sama kuinka paljon raajoja meni poikki tai suolia lenteli. Niskakarvat nousivat pystyyn ja hengitys tiheni, kun alkoi kuulua kolmipyörän natinaa. Jigsaw oli kaikista hirvittävin. 

Eiköhän tässä taida nyt viimein olla kaikki lievemmät pelkoni. Ensi kerralla vähän kevyempää aihetta, eikös niin. Mutta mikä sinua karmii ja saa kurkkimaan olan yli?

2 kommenttia:

  1. huiiii, en ymmärrä sua miten voit katella kauhuu ja vampyyrejä. itse saan jo traumoja pelkästään suomen poliisien kotikäynnit sarjasta 😦😨
    pelkään myös pimeää ja viikonloppuiltaisin en tykkää liikkua julkisilla yksin tai kävellä junalta yksin kotiin. musat korvilla ja känny kädessä helpottaa vähän mutta kaipaan silti kaveria kotimatkalle pimeisiin iltoihin.

    mitähän muuta pelkään...hmm. sitä tunnetta kun kokkaa kotona ja syö mutta ruoka ei maistu. kaikki se vaiva ja aika mitä siihen meni ja ruoka on mauton.pettymys.pilalla. pelkään sitä ja se tunne aina välillä yllättää 😃

    nyt lähen suihkuun koska yksi aamupelkoni on Bad hair day 😃
    Hyviä unia siskosein ❤

    -Nintsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'DD kaikkea ei voi ymmärtää. Tota en sanonukaa. En mäkään tykkää liikkua pimeellä, varsinkaan yksin. Jopa omas kämpässä hirvittää pimeellä, jos pitää liikkua huoneesta toiseen. Kunnon säikky.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3