12. elokuuta 2015

Kotimaan matkailua

Viime keskiviikkona pakkauduttiin jälleen veljen, siskon ja hänen miehensä kanssa autoon. Tällä kertaa suunnattiin Satakuntaan. Pikkusisko on viimeisenä lentänyt pesästä ja pitihän lähteä katsomaan, mihin metsään hän on poikaystävänsä kanssa muuttanut. Ja eritoten ihastelemaan remontin keskelle heidän taloaan ja aikaansaannoksiaan. Suomen sisäinen roadtrippailu on ihan tosi kivaa. Kaupungit vaihtuivat ja maisemat vilisivät silmissä. Oli hurjaa matkata pitkissä tunneleissakin, kun valoa tunnelin päässä ei aina edes heti näkynyt. Matkalla pysähdyttiin syömään paikalliseen kebulaan. Viimein löydettiin perille kolmen navigaattorin voimin. Aina ei kannata uskoa, mitä kone sanoo tai pian löytää itsensä pieniltä kärrypoluilta. Mikä piha, puutarha, piharakennukset, mikä paikka. Sisko kippasi suosiolla opiskelijakämppien ihanuuden ja siirtyi suoraan omaan taloon. Vielä jonain päivänä tulen perässä. Ei nyt välttämättä samaan pihaan, vaikka ulkohuussikin olisi käytettävissä, mutta kuitenkin. Ideana ihana. Jotain omaa, jossa oma kädenjälki näkyy. Ja siis tietenkin T on näissä unelmissa mukana, yhdessä. 


Sisko ja hänen poikaystävä olivat saaneet keskikerroksen laitettua valmiiksi, jossa onkin kaikki tarvittava. Yleisilme on hyvin vaalea, mutta kuitenkin niin siskon näköinen. Ihania yksityiskohtia, varsinkin kaikkien tapettien ja kerrosten alta paljastunut hirsiseinä. Kuvasin sisällä esittelyvideonkin sukulaisille, mutta puhelimen laatu oli jotain niin puuroa. Ainut selkeä osa videota oli selostukseni. Uusi puhelin täytyy ehdottomasti laittaa tilaukseen, kun nykyinen jumittelee muutenkin. Mutta saipahan pieniä maistiaisia, miltä heillä näyttää. Illan tullen ajettiin vielä kotikotiin loppuviikoksi. Äiti oli hakenut mummun ja papankin kylään, joten väkeä riitti ympärillä. Yksi tuttu luulikin, että meillä on jotkut juhlat, kun ollaan melkein kaikki kotikonnuilla, mutta vapaat ja lomat vaan sattuivat sopivasti.

Torstaiksi olin varannut ajan luottoparturin käsiin. Latvat olivat niin kuivat koppurat, että apua tarvitsin todella. Värjäsin hiukset kotona ennakkoon, koska pelkkä tyvi kaipasi peittämistä ja raidat vaan pyöräytin värissä juuri ennen pesua. Aurinko oli aikalailla vaalentanut raitoja, joten nyt ero pohjaan ei ole enää niin suuri, mutta kumminkin erottuvat seasta. Käytin luottokotiväriäni Garnierin Oliaa ruskean sävyssä. Vaikka olin varannut ajan vain leikkaukseen, oli hyvin aikaa aluksi pestä hiukseni. Pesupaikka onkin ihan paras. Miksi en ole aiemmin tajunnut pyytää tätä palvelua, vaan olen päässyt nauttimaan vain värjäyksen yhteydessä. Hieronta kesti varmaan vartin ja rentoutti mieltä ja kehoa. Tällä kertaa leikattiin latvoja aika reippaasti, koska mikään öljy tai tehohoito ei niitä enää elvyttänyt. Pituutta jäi sen verran, että saan ne vielä ponnarille ja valkilla nutturan, mutta omiin silmiin on vielä totuttelemista. Long bob on ollut tämän kesän juttu, mutta kasvatusoperaationi jatkuu hitaasti ja varmasti. Kyllä tässä pituudessa on paljon hyvääkin. Hiukset näyttävät terveemmiltä ja niitä voi pitää huoletta auki. Harjaaminenkin onnistuu kivuttomammin ja hiukset jäävät päähän. Olen myös saanut paljon kehuja tukastani ja se jos mikä on yllättänyt.

Reissuun lähtiessä oli vielä pituutta.
Pikku-Sadun paluu
Perjantaina suunnattiin kahdella autolla koko kööri T:n kotiin kahville. Mainostin kotona heidän possujaan, että jos ei nyt mennä niitä katsomaan, seuraavan kerran ne ovat joulupöydässä. Osa nimittäin näki ne ensimmäistä kertaa. Saimme paistatella päivää iltaan asti ja teekin maistui paremmalta ulkona nautittuna. Ilta jatkui MansoCampingillä perhetutun vuokraaman mökin läheisyydessä. Alueella oli Idän Ihmeet -tapahtuma viikonloppuna, joten autoja ja pyöriä oli joka lähtöön. Yllättävän paljon porukkaa jo perjantai-iltana, vaikka tapahtuma oli vasta alkamassa.   

Tutulta paikkaa horsmien siimeksestä
löytyy possuja aurinkotervehdyksen parissa.
Onks pakko, jos ei taho. Ihme fitnesspossu toi toinen.
Samissiskot, pipariminttutytöt. Löytöjä Nanson mega-alesta.
Näen niin silmissäni, kun joku pieni tyyppi matkustaisi polkuautossa katolla.


Maisemanvaihdos teki hyvää. Kävin lenkillä rannassa useampaan otteeseen ja pyörähdin läheisellä pururadalla. Uskalsin ottaa parit hölkkäpätkätkin, mutta tärähtely ei tehnyt hyvää. Innostuin liikaa hyvästä olostani ja menin ja tein tuulispäänä, joten lauantaina olinkin ihan vaakatasossa suurimman osan päivää. Hieno oli olla T:n kotona kylässä ja vaan makoilla. Mutta kun stoppi tulee, se tulee. Olo oli ihan flunssainen ja nuutunut. Jäi monet kaveritkin näkemättä, mutta uusi yritys ensi kerralla.


Sunnuntaina onneksi olo koheni. Käytiin poimimassa mustikoita kädet sinisinä. Ylös alas ja kyykkyyn kävi ihan treenistä ja kauaa en pystynyt poimimaan. Onneksi edes sen verran, että ämpäri täyttyi, vaikka se taisikin olla porukan pienin. T:n vaari tuli kylään ja jälleen saimme kahvitella upeassa auringonpaisteessa. Sitten pitikin jo lähteä juna-asemaa kohti. Sain matkustaa kevyemmin kantamuksin, koska jätin laukkuni T:n tuotavaksi. Autokyyti myöhemmin olisi kelvannut hyvinkin, mutta koulu alkoi, joten oli tultava kaupunkiin. Kuinka hienoa olisikaan aina viikonloppureissuilta palata pelkkä reppu selässä. Mutta kun ei ihan yhdellä vaatekerralla pärjää. 

Vähänkö väsynyt matkalainen
Junamatka ei mennyt ihan niin kuin strömsössä. Toijalassa oli jotain turvallisuusongelmia ja matka venyi 45min pidemmäksi. Kuten kuvastakin näkyy, en ollut ihan pirteimmilläni. Kukaan ei tullut istumaan viereeni, joten sain nukkua kahdella penkillä. Tai ehkä kukaan ei uskaltanut koputtaa olkapäähän ja herättää. Välillä piti kävellä käytäviä ees taas. Ihmettelin syvästi, miksi varusmiehet halusivat makoilla käytävän lattialla, vaikka vapaita paikkoja oli ensimmäisessäkin vaunussa. Matkustustyylinsä kullakin. 

Oli kyllä ihana loppuviikko kaikinpuolin. Tästä oli hyvä palata arkeen ja kouluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3