31. elokuuta 2015

Elokuukin taakse jää

Rentouttava viikonloppu on takana. Perjantai oli aika paljon paikasta toiseen juoksemista ja bussien venailua. Ei meinaa tuntikaan riittää, kun liikkuu julkisilla. Mutta kerkesin. Fyssari teki taikojaan ja tuntui niin hyvältä käynnin jälkeen. En vaan totu vieläkään siihen paukkeeseen ja naksahduksiin. Ei ne satu koskaan, mutta se ääni, kun ranka pamahtelee. Fyssarilla on kyllä tarkat silmät. Hän seurasi harjoituksien aikana tekemistäni ja näki heti, jos jokin lihasryhmä ei tehnyt vuorollaan töitä. Esimerkiksi oikea puoli kropastani uinuu vieläkin, vaikka kuinka olen treenannut kotona ja kävellyt. Selkäkulta, herää jo.

Perjantaina vietettiin iltaa ihan kaksistaan, kun kumpikaan ei ollut lähdössä matkalaukun kanssa mihinkään. Korkattiin viinipullo ja kilisteltiin ilman sen suurempia syitä. Kasattiin pöydälle leffaeväitä ja laitettiin Viikossa aikuiseksi -elokuva pyörimään. Nauraa sai, mutta eipä suomalaiset leffat oikein koskaan tuo sellaisia vau-elämystä. Odotan Kätilön näkemistä, jos se herättäisi enemmän tunteita. Perjantain leffa herätti lähinnä muistoja omista leireistä nuorena. Miltähän tuntuisi mennä nyt jonnekin aikuisten leirille rauhoittumaan ja valaistumaan. 

Aurajuustosta ja pipareista tulee aina vähän joulufiilis. Joko saa hurahtaa..
Lauantai käynnistyi hitaasti, koska kivut iskivät sittenkin. Odotan kuitenkin jo seuraavaa fyssarikäyntiä, koska yksin ei  tule mitään. Päivällä otin itseäni niskasta kiinni ja sain toisen ryhmätyön osaltani tehtyä. Ei vitsit, meillä on niin hyvä ryhmä. Jokainen hoitaa osansa ja yhdessä vaan kootaan työ ja todetaan, että taas tuli valmista. Minulla on siis suuret odotukset huomisellekin, kun puretaan parkinson. Siis näitä samoja sairauksia käytiin jo vuosi sitten ja taas käydään uudestaan. Järkyttävää todeta, että taas tuli oivalluksia ja oppimista. Ei vaan voi olettaa, että kaikkea käytyä asiaa muistaisi. Vaikka opettajat heittävätkin vähän väliä, että muistatteko, kun silloin ja silloin käytiin tätä asiaa. Öö, jotain reilu vuosi sitten pari tuntia. Varmasti. Puhuttiin tänäänkin koulukavereiden kanssa, kuinka tämä aikuispuolella opiskelu lähäriks tuntuu vaan niin itseopetellulta ammatilta. Tunneilla käydään asioita niin, että yleensä vaan saadaan tekstejä ja linkkejä, joihin kannattaa kotona palata ja lukea rauhassa. Ja tämän syksyn villitys on, että joka viikko saadaan uusi ryhmätyön aihe. Onneksi ryhmät saa olla suurin piirtein samoja, että pysyy vähän edes kärryillä. Pää varmaan räjähtäisi muistettavista asioista. Onneksi kalenteri pelastaa. Kirjoitin tarkasti ylös ryhmätöiden tekopäivät, palautukset ja esityspäivät. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jossain vaiheessa pitäisi keretä tentteihinkin lukea. Lukuaikaa ei meinaa enää sivuille mahtua lisäämään. Miten aina ajaudunkin höpisemään koulusta. Se nyt vaan on päällimmäisenä mielessä.

Sunnuntaina oli oikeasti se rentoilupäivä ja sen takia viikonlopusta jäi niin hyvä mieli. Heräsin yllättävän aikaisin tai oikeastaan maha herätti kurinallaan. Oli pakko nousta syömään aamupalaa. Ei ollut kiire mihinkään, joten palasin pötköttelemään sänkyyn. Sieltä olikin kiva nousta muutaman tunnin päästä toiselle aamupalalle. Pienimuotoiselle brunssille, koska mitään raskasta ei tehnyt mieli. Sunnuntaina sain hyvin sysättyä kouluajatukset taka-alalle. Raivasin kalenteria, koska se paukkui menoista jokaisena syyskuun viikonloppuna. Raakasti vedin yli ja näin sain pari viikonloppua ihan vaan kotona olemiseen. Stressi väheni, kun sain enemmän aikaa koulujutuille. Ensin luulin, ettei minulla ole syyslomaa ollenkaan. Ja nyt kalenterissa on lokakuulla kolme viikkoa tyhjää. Silloin kerkeän matkustaa vaikka kuuhun, joten teki ihan hyvää vähän rauhoittaa ensi kuuta. Eilen ostin viime hetkillä VRn sarjalippupaketin. Matkustaminen on niin vietävän kallista. Tämä oli myös kauaskantoisempi valinta, koska opiskelija-alennus poistuu vuoden lopussa ja se jos mikä hirvittää. Nyt on lippuja moneksi kuukaudeksi vielä ensi vuoden puolellekin. 

Omaa aikaa ja kynsien taiteilua. Katselin lakkaa peräti tunnin valmiina ja sitten poistin. Järkevää.
 
Eilen sain myös kokea kunnon ukkosen rätinöineen, salamoineen ja kunnon sateineen. Meinattiin lähteä kävellen kauppaan, koska teki ihan mielettömästi mieli tortillaa. Juuri silloin sade vain yltyi ja yltyi. Viimein uskalsimme näyttää neniämme alaovesta ulos ja kannoimme sateenvarjoja mukana ihan turhaan. Sateenraikas ilma teki hyvää. Ja ruoka maistui vielä paremmalta. Täytän lättyni yleensä niin täyteen, että syöntitaktiikka on koura. Ja siihen yhteen ruokailuni taas jäi. Silti tortilloihin ei vaan voi kyllästyä.

Vaikka miten olisi rento lorvailuviikonloppu takana, olen ollut tänään ihan mielettömän väsynyt. Kokeilin fyssarin suosittelemaa selkätukea tunnilla istuessa. Kyllähän se toimii, mutta kauaa ei voi senkään kanssa istua. Kun vielä saisi jonkun leukatuen kiinnitettyä pöydän reunaan. Tänä syksynä motivaatio ei vaan meinaa millään nousta, vaikka tiedän, että kohta koulunpenkkiä ei tarvitse tuolla kuluttaa. Muillakin tuntuu olevan samoja ongelmia, en siis ole ainoa. Nukuin monen tunnin päikkärit kotona ja silti olen taas ihan valmis nukkumaan. Ihmettelen myös tätä palelua. Koulusta palasin paksu neule ja nahkatakki päällä, huivi visusti kaulassa ja aurinko kuitenkin paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli lähemmäs parikymmentä. Ehkä kroppa päätti, että syksy alkaa tänään kelistä huolimatta. Ei meinaan tehnyt yhtää tiukkaan. Oisin voinut pukea vieläkin enemmän. Mutta nyt kone kiinni. Tai ainakin hyvä yritys. Tänäänkin huomasin, että tämä vanha rakkine tekee jäyniä ja vaan muka sammuu. Ei kerrota vielä tälle, että menee pian vaihtoon. Pimahtaa muuten ihan täysin.

2 kommenttia:

  1. Moi! Mielestäni blogisi anstaitsee Liebster Awardin. Lue lisää täältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura, kiitos <3 Täytyykin todella blogata tästä :'DD

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3