5. kesäkuuta 2015

Lumbago

Liian hyvää ollakseen totta. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Ahneella on paskanen loppu. Ja mitä kaikkia muita osuvia sanontoja onkaan. Työssäoppiminen meni niin loistavasti eikä tämän viikon töissäkään ollut valittamista. Päinvastoin. En voinut uskoa tai edes kuvitella, että työnteko voisi olla näin kivaa ja antoisaa. Kun oman juttunsa löytää, sen huomaa. Ensimmäistä kertaa yksin asiakkaille ajellessa tuntui, että rattia on tullut veivattua pidempäänkin. Uusien ihmisten kohtaaminen ja avustaminen ei pelottanut, mietitytti ja jännitti lähinnä, mutta ihan suotta. Eilen vuoron viimeisen asiakkaan luona se sitten tapahtui. Vaikka kuinka olen varonut ja mielestäni tehnyt oikein, ergonomisesti ja kroppaani kuunnellen, selkä sanoi naps. Toimistotöitä vuoron lopussa tehdessä tuntui kummalliselta. Ylös noustessa ja liikkuessa vieläkin ihmeellisemmältä. Ajattelin, että se on ohimenevää. Illalla saunaan lämmittelemään, muutamat venytykset ja olen ennallani. Mutta mitä vielä. Sykkii aina vain, vaikka kuinka yrittäisin olla makuulla, istua, seistä tai kävellä. Liikkeellelähtö on kaikista inhottavinta. Että pitikin. Voltaren-geeliä selkään ja nukahtamisen odotusta.


Aamulla heräsin reilusti ennen kellonsoittoa. Sormet ristissä toivoin, että yön aikana olisi tapahtunut ihmeitä ja voisin vaikka juosta kylppäriin. Heiluttelin varpaita ja herättelin jalkoja. Jos vähän kokeilen nousta, eiköhän aamutoimet onnistu ihan kuin ennenkin. Mutta niin. Sai oikein miettiä mitenpäin sängystä pääsisin ylös. Ei auttanut kuin odotella, että voin soittaa työpaikalle ja päivystykseen. Tällä kertaa sain lääkäriajan mukisematta.


Bussin pyörät ne pyörivät ympäri ja ihmiset ajella hytkytti. Minä hytkyin mukana ja odotin, että oma pysäkki jo tulisi. Terkkariin päästyä sain odotella tovin aikaani vauvojen ja vanhusten keskellä. Lääkäri koputteli, kallisteli ja liikutteli raajojani. Vedet silmissä taivuttelin niin pitkälle eteen, taakse ja sivuille kuin vain suinkin pystyin. Lievä noidannuoli iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sain voltarenia tablettina, kipuun myös parasetamolia ja lihasreloja yöksi. Saikulla menee tämä päivä ja onneksi viikonloppu oli valmiiksi vapaa. Nyt vaan pientä kävelyä sisällä ja pihalla, koska liike on parempi kuin pelkkä paikallaanolo. Venytellä koitan minkä pystyn. Mieli tekisi rullailla, mutta en pääse rullan päälle ja se on aika oleellista. Sormet ja varpaat ristiin, että maanantaihin mennessä helpottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3