3. kesäkuuta 2015

Birthday Girl

Taas on se aika vuodesta, kun kesäkuun kolmas pyörähti kalenteriin ja koitti synttäripäivä. Sanoinkin T:lle eilen, että kohta taas joudut luopumaan nuoresta lihasta, kun meistä tulee samanikäisiä. Ikäeroahan on peräti kolme kuukautta. Luvut kolme ja kuusi ovat tulleet paljon esiin elämässäni ja pidän kolmosta ihan onnenlukunani. Olen sisaruksistamme kolmas lapsi ja perheessämme on kuusi henkeä yhteensä. Asuin lapsuuteni rivitalon kolmannessa asunnossa tieltä katsottuna, talossa numero kuusi. Kolmannella luokalla maailmani mullistui täysin luokanvaihdoksen takia ja tutustuin ihaniin ystäviini, joita näen vielä tänäkin päivänä. Kolmannella kerralla tärppäsi lopullisesti, kun tutustuin T:n, ihastuin ja rakastuin. Hänenkin perheessään on kuusi henkeä, joten olemme tottuneet menoon, meisinkiin ja ajoittaiseen meluun. Reilun parin viikon päästä meille tulee kuusi yhteistä vuotta täyteen. En voi oikein käsittää, että jo niin kauan ja vielä monen monta vuotta on edessä. Tällä hetkellä asumme kolmannessa kerroksessa. Hissittömässä talossa kierreportaita tulee ravattua päivittäin. Toisen asteen kouluista nykyinen lähihoitajakoulu on kolmas ja vihdoin tuntuu, että tämä on se minun juttuni. Olen ajoittain epäillyt onko minusta tähän, mutta kyllä. Opettelen, hankin kokemusta ja imen itseeni kaiken mahdollisen työtäni ja itseäni varten. Koulussa arvosteluasteikkomme on yhdestä kolmoseen ja vain kolmonen riittää minulle. Tavoitteessani olen hyvin pysynytkin. Nämä nykyiset, kolmannet silmälasini ovat aivan lempparini. Isot ja näyttävät, tuovat ulkonäköönkin sitä jotain. Ensimmäistä kertaa ei tarvitse panikoida, jos päivän aikana vaihdan lasit päähän. Tai lähdenkin silmälaseissa kotoa sen enempiä miettimättä. Tykkään tykkään tykkään. 

Lahja perheeltä. Ajatonta ja yksinkertaisen kaunista.
Oikeastaan vasta tänä vuonna olen antanut itselleni luvan, että saan juhlia synttäreitäni eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa vanhenemisesta. Aiemmin oli vuosia, että inhosin ja pelkäsin koko synttäripäivän lähestymistä. Tuntui pahalta, että minä vanhenen ja ystäväni ei enää voi olla matkassa mukana. Oli vaikea iloita, vaikka synttärithän pitäisi olla ilon päivä. Sovin kavereiden kanssa, etten halua enää lahjojakaan, koska ne muistuttavat liikaa synttärien olemassaolosta. Halusin, että päivä menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Mutta enää en tunne näin. Ilo on tullut takaisin ja voin oikeasti hyvillä mielin ja hyvällä omatunnolla viettää päivää. 

T oli suunnitellut vievänsä minut ulos syömään. Töiden takia olin niin väsynyt, että nukuin pitkät päikkärit kotiin päästyä enkä sitten herättyä oikein jaksanut liikkua mihinkään. T laittoi ihanaa perus kotiruokaa ja kuori perunatkin valmiiksi. Tämmöistä arjen luksusta ja pientä hemmottelua. Juuri parasta. Yhteistä aikaa. Ehkä hän oli lahjaakin hommatessa ajatellut, että kotona kokkaus olisi entistä mielekkäämpää ja helpompaa. Jos huomenna olisi sopiva väli käydä pyörähtämässä lenkilläkin yhdessä. Tänään en jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Tykkään työstäni ihan mielettömästi ja tuntuu, että olisin jo pidempäänkin hurautellut työautolla asiakkaalta toiselle. Niin sitä vaan tottuu uusiin rutiineihin. Mutta huomaan, kuinka paljon työ vie energiaa. Minulla on eväät mukana, mutta pitäisi malttaa pitää useammin taukoja. Olisi parempi syödä vähän ja useammin kuin tunnin lounastauolla niin paljon kuin kerkeää ja napa vetää. Yleensä siinä vaiheessa on jo mieletön nälkä ja tankkaan loppupäivää varten. Olen kiinnittänyt huomiota, mitä suustani alas laitan. Pakkaan mukaan kunnon ruokaa, kasviksia, raejuustoa, banaania, myslipatukoita ja vähäsokerista, maustettua rahkaa. Eipähän tule herkuteltua tai syötyä mitä sattuu, kun pakkaa tarpeeksi eväitä mukaan. Vesipullo kulkee matkassa, mutta on niin mahdottoman vaikea muistaa juoda tarpeeksi. Vaikka pullo olisi kädessä koko ajan, ei vaan mene alas. Hyviä vinkkejä otan vastaan, miten saa kaksi litraa vettä alas päivän aikana.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3