19. huhtikuuta 2015

Työ tekijäänsä kiittää

Nyt on pari viikkoa Kotihoidon työssäoppimista takana. Aiemmin olen itse hommannut harkkapaikkani, mutta tämän sain koulun kautta. Pientä sekaannusta ja pullistuvia ohimosuonia oli havaittavissa, mutta tällä kaikella oli joku tarkoitus. Joku oli päättänyt, että pääsenkin toisaalle, minne olin ensin luullut ja parempi näin. Tämä kaikki selviää tuolla alempana. Salamyhkäistä, mutta jatka vaan lukemista. Ensimmäisenä aamuna oli jännä mennä vieraaseen paikkaan, josta ei tiennyt mitään, ihmisiä ei ollut nähnytkään ja tuleva työ haasteineen mietitytti. Tiesin, että asiakkaiden kotiin mennään tekemään jotain. Somesta on saanut lukea kaikenlaista kotihoitoon liittyen. Kuinka työ on kiireistä suhaamista paikasta toiseen ja jokaisen asiakkaan luona ollaan tiukka kymmenen minuuttia, näin kärjistäen. Minua kehotettiin ottamaan omat eväät ainakin ensimmäisenä päivänä, joten varauduin kylmälaukulla. Jos pitää syödä ja juoda lennossa. Kaikki oli niin uutta ja sekavaa, että pelkäsin jo, tälläistäkö koko harjottelu tulee olemaan. Onneksi hulinaa oli vain se ensimmäinen päivä. Olenkin moneen otteeseen heittänyt työkavereille, että saan nyt ihan väärän kuvan koko touhusta. Välillä olen työpäivän aikana kerennyt rauhassa kirjoittamaan koulujuttujakin.  Päivät ovat aikataulullisesti rentoja ja asiakkaiden luona ollaan välillä se kymmenen minuuttia ja välillä tuntikin. Ihan sen mukaan, mitä ollaan tekemässä. Vaikka olisi montakin paikkaa käytävänä vuoron aikana, polttavaa kiireen tuntua ei ole. Asiakkaiden kanssa vaihdetaan kuulumisia työn lomassa. Se on pääasiassa lääkkeiden jakoa, erilaisten mittausten tekemistä, ruoan lämmittämistä ja suihkussa avustamista. Kuntouttava työote näkyy erittäin hyvin. Asiakkaan on pystyttävä toimimaan ja tekemään siinä määrin, että hän voi kotona asua. 

Kotikäynneille on kiva mennä, vaikka ennen harjoittelun aloittamista mietin, miten osaan työskennellä toisen kotona. Sen koomin ei ole tarvinnut asialle uhrata ajatustakaan. Hymyssä suin ja iloisena ovesta sisään, koska välillä voi olla, että kotihoidon hoitajat ovat ainoita, joita asiakas päivän aikana tapaa. Muutama asiakas alkaa jo muistaa, että olen heidän luonaan käynyt. Erityisesti yhden asiakkaan kommentti on jäänyt mieleen, että suoriuduin todella hyvin noin niin kuin opiskelijaksi. Toisella käynnillä oli pokassa pitämistä, kun minut esiteltiin asiakkaalle opiskelijana ja tuleva kollegana valmistuttuani niin asiakas totesi, että niinköhän.   

Olen oikeastaan kahdessa viikossa oppinut enemmän kuin kuuden viikon teoriajaksolla koulussa. Yleensä opiskelijana olen alussa saanut katsoa ja olla taustalla, mutta nyt pääsin heti tositoimiin. Työ opettaa. Neuvojen pohjalta sain puhdistaa ja kiinnittää cystofixin juuren ja vaihtaa virtsankeräyspussin, vaikka en ollut aiemmin edes nähnyt koko viritelmää. Haavanhoitoa olen päässyt tekemään ja laittamaan urakalla silmätippoja ja tukisukkia. Lääkkeiden nimet, vaikutukset ja lääkkeillä hoidettavat sairaudet alkavat jäädä mieleen, vaikka Innohep-pistos kääntyy vieläkin ensin heppahipiksi tai vastaavaksi. Haastavia tilanteita ja puheeksiottoja on tullut eteen, mutta niistäkin on selvitty. Ohjaajani kanssa oli puhetta, kuinka harvoin tai juuri ollenkaan kotikäynnille mennessä kohtaa poisnukkuneen asiakkaan. Voi olla, että on tehnyt töitä monta vuotta ilman kuoleman kohtaamista. Kuitenkin heti seuraavana työpäivänä pääsin työkaverin kanssa tekemään viimeiset pesut ja vaatteiden vaihdot. Saattohoidossa se on väistämätöntä. Siinä tilanteessa vain toimi, vaikka kuollutta en ole koskaan silmästä silmään nähnytkään. Tämäkin asia oli teoriassa käyty viime vuonna, joten pikkasen sai pinnistää muistia. Ei pitäisi arvottaa mitään tietoja, että joku asia olisi tärkeämpää kuin toinen. Kaikkea voi tulla eteen. Mietin vaan, mitä tulevat viikot voivat vielä tuoda tullessaan.


Työharjoittelussa tuli puheeksi  Seurelle tekemäni hakemus keikkalaiseksi. Sain sieltä sähköpostia, ettei minulla ole vielä tarpeeksi kokemusta tai opintoja suoritettuna, jotta voisin tehdä keikkaa hoitoalalla heidän kauttaan. Lopussa oli kehotus, että kun opintoni ovat edenneet, otanhan uudestaan yhteyttä. Hieman ristiriitaista, koska heidän sivuillaan mainostetaan tuhansista työmahdollisuuksista ja kuinka keikkailemalla opintojen ohessa saa tärkeää työkokemusta, jota työnantajat arvostavat töitä hakiessa valmistumisen jälkeen. Aikuispuolella meillä ei ole tarkasti opintopisteitä tai opintoviikkoja, vaan pelkästään suorituksia. Nimellisesti opintoviikkoja on 90 paikkeilla, kun taas nuorten puolella opiskellessa ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ei ihme, että veikkaamani tämän hetkinen 50-60 ov:n lukema näyttää aivan liian vähäiseltä, jos ei tiedä nuorten ja aikuispuolen eroa. Laitoin kyllä kirjallisesti, mitä kaikkea olen suorittanut ja missä ollut työssäoppimassa. Kotihoidon suoritettuani minulla on kolme neljännestä opinnoista käytynä ja valmistun tämän vuoden lopulla, mutta edes tämä ei riittänyt. Ei pakolla, jos ei kelpaa. Tästä kaikesta oli siis Kotihoidon työntekijöiden kanssa puhetta. Seuraavana päivänä tulikin heidän pomoltaan soitto, olisinko kiinnostunut olemaan kesänkin töissä. Olin vain lievästi sanottuna ihmeissäni, mutta tottakai suostuin. Nyt on vielä entistä enemmän intoa kuunnella asiakkaiden mieltymyksiä ja tottumuksia ja opetella työtä kotihoidon maailmassa. Ihanaa, että voi asiakkaille sanoa näkevämme pidempään. Heille on varmasti mukavampaa ja tulee turvallisempi olo, kun kotona käy joku tuttu hoitaja. Minulle oli suullisesti luvattu sijaisen paikka toisaalle, mutta työsopparin kirjoittaminen venyi ja venyi aina vaan. En jaksanut enää odottaa epävarmana enkä uskaltanut täysin luottaa pelkkiin lupauksiin. Halusin mustaa valkoisella. Ilmoitin kuitenkin, että olin saanut muita töitä ja toivotin hyvää kesää. Halusin olla reilu.

Tajusin vasta tässä viime päivinä, mihin olen oikeasti lupautunut. Tulevana kesänä on auto alla. Minulla on ajokortti, mutta että pitäisi vielä oikein ajaakin täälläpäin, kaupungissa ja mennä asiakkaiden luokse ihan yksin ja osata tehdä samoja asioita, mitä ollaan nyt työparina tehty. Kesällä olisin yksin vastuussa. Täytyy alkaa kasata muistivihkoa tietojärjestelmän käyttämisestä, jotta osaan kirjata yksinkin. Nyt olen tuudittautunut siihen, että aina on joku, jolta kysyä. Kesällä voin välillä pyörähtää toimistolla yksinkin ja seurana on pelkkä puhelin. Viime yönä heräsin siihen, että luettelin mielessäni järjestystä, kuinka yksi asiakas haluaa voileipänsä aamulla tehtävän. Voi kuulostaa, että jotenkin stressaisin asiasta. Nyt vaan oikeasti otan lopputyöharjoittelusta kaiken irti opiskelijan roolissa ja valmistaudun tulevaan koitokseen. 

2 kommenttia:

  1. haitko tänä kevääänä sh kouluun/aiotko vielä myöhemmin hakea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En hakenu. En jaksanut uhrata ajatustakaan, että pitäisi lukea taas samoja kirjoja ja tekstejä. Vedän tän lähiskoulun suosiolla loppuun ja haen ensi keväänä. Tää tauko lukemisesta on tehny tosi hyvää :)). Toivottavasti vuoden päästä syksyllä pääsis jatkaan amk-opintoihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3