18. maaliskuuta 2015

Elämyksien Oulu

Viime viikolla lähdin moikkaamaan lapsuudenystävää Ouluun. Alkuvuodesta vielä näytti siltä, että reissu jää väliin näillä lomilla. Myöhemmin puhelimeen tuli iloinen yllätysviesti, että pääsisinkö sittenkin tulemaan. Lennot varasin aikalailla samantien ja aloin kirjoittaa pakkauslistaa. Kivasti reilu kuukausi ennen lähtöä. Selailin moneen kertaan säätiedotuksia. Vaikka Ouluun luvattiin samoja lämpötiloja kuin tännekin, ajattelin, että pohjoisempana on pakko tuntua kylmemmältä. Olihan siellä vielä lunta ja jäätäkin jäljellä. Voin kertoa, ettei tullut tuulestakaan huolimatta minään päivänä kylmä. Kevät alkoi näkyä sielläkin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lensin yksin. Sehän tarkoitti sitä, että lähtöselvitys ja laukun jättäminen ruumaan piti hoitaa ihan itsekseen. Ja ensiksi piti päästä kotoa kentällekin ison laukun kanssa. Taksi olisi ollut kaikista helpoin, ovelta ovelle, mutta puntarissa painoi enemmän parin euron bussilippu kuin kallis taksimatka. Kentällä seikkailin monena yönä unissani, kun kelasin uudestaan ja uudestaan läpi, mitä kaikkea pitää muistaa ennen koneeseen nousua. Mutta hei, selvisin! Lähtöselvityksen pystyin tekemään ennakkoon netissä ja sain valittua ikkunapaikan. Maisemien tuijottelu oli ihan pakollista. Kentällä automaatti oli selkeästi suomeksi, joten laukkuun saatavat tarrat tulostuivat kuin itsestään. Turvatarkastuksessa onni potkaisi, pääsin selkä seinää vasten ja naishenkilö viritteli kumihanskoja. Eihän minusta mitään löytynyt ja pääsin istumaan kaakaolle ennen koneen lähtöä. Olin kunnon julkkisbongauspiilareissa liikenteessä. Laulaja Sanni oli muutaman pöydän päässä istumassa, mutta en mennyt ottamaan yhteiskuvaa. Odotellessa kuvailin Finnairin konetta ikkunan takaa. Lipuntarkastuksen jälkeen ihmettelin, miksi porukka laskeutui portaita kerroksen alaspäin, vaikka kone oli ihan tuossa noin, näköetäisyydellä. Mutta se kone olikin toisille lomalaisille. Pääsimme bussikuljetuksella pienemmän Finskin koneen viereen.


Lento meni hyvin. Matkan aikana tarjoiltiin juotavaa ja teen sai vetäistä aika haipakkaa huiviin. Tuntui, että sain kupin käteen ja toinen lentoemo jo keräili roskia. Moni sanoi minulle etukäteen, että Suomen sisäisillä lennoilla kone kerkeää juuri nousta ja sitten se jo alkaa laskeutua. Näin todellakin oli. Tunti meni hujauksessa. Oulun kenttä oli sen verran pieni, ettei sinne voinut eksyä. Laukkukin löytyi takaisin helposti. Jäin vain odottamaan sen hihnan viereen, joka liikkui. Siinä oli 50-50 mahdollisuus osua oikeaan, koska hihnoja oli vain kaksi koko kentällä. Ystävä oli minua aulassa vastassa. Taitettiin bussimatka kaupungista ystävän kotiin elämääkin täydemmässä bussissa. Kun bussin keskivaiheilla on kolmet lastenvaunut, yksi iso laukku ja ihmisiä joka puolella, varpaiden muussaantuminen ei ollut kaukana. Ei tarvinnut pelätä, että kaatuisi lattialle bussin pysähtymisen voimasta, kun lattiatilaa ei juurikaan ollut. 

Katunäkymää. Ihania vanhoja rakennuksia.
Ajan kulku -veistos
Pejantaina pyörittiin koko päivä kaupungilla. Nähtävyyksiähän ei voinut ohittaa, vaan käytiin ihmettelemässä pronssista toripoliisipatsasta kauppatorin liepeillä. Rotuaarin kävelykadulla pysähdyttiin varmaan jokaisessa vaatekaupassa. Löytöjäkin tuli tehtyä, mutta lähinnä ostin perusvaatteita kesää ajatellen. Toppeja ja paitoja ei voi koskaan olla liikaa, vaikka kaappi pursuaa sateenkaaren väreissä. Kotiinviemisiksi valikoitui valkoista ja pinkkiä vaatetta. Onneksi jätin laukkuun tilaa. Syömässä käytiin Cafe Roosterissa. Sieltä saa kahvin ja teen kylkeen pikkusuolaista ja makeaa herkkua, mutta menimme sinne juuri lähiruoan takia. Kieltämättä vitriini houkutteli, mutta syömään oltiin tultu. Innostuin vähän liikaakin. Kokeilin heidän kanasalaattiaan, mutta halusin vielä ranet kylkeen. En vaan hinnasta tajunnut, että ranskisannos on niin iso. Ei ainakaan nälkä jäänyt. Ihanan kotoinen tunnelma, vähän kuin maalaiskahvila, vaikka kellariin oli avattu pub. Alakerran meininki ei häirinnyt yhtään yläkerran ruokailua. Ihmisiä oli jatkuvana, pienenä jonona tiskillä, mutta pöytä löytyi aina jokaiselle. Suosittu paikka ihan paikallistenkin kesken. Päivän kävelyt tuntuivat jaloissa, joten onneksi oltiin varattu saunavuoro illaksi. Lämmössä rentoutuminen ja hemmotteluhoidot kruunasivat päivän.


Lauantaina ulkoilutettiin lenkkareita. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten ei vaan voitu jäädä sisälle. Ouluun oli avattu Ideapark, joten pitihän se käydä katsomassa. Kokonsa puolesta se ei ole niin massiivinen kuin Lempäälässä, mutta kummasti sielläkin aika kului. Ihastelin juoksulenkkareita uusissa herkkuväreissä ja miten kevyet kengät olikaan, mutta entiset lenkkarit on vielä hyvässä kunnossa. Nyt täytyy malttaa ja vältellä urheiluliikkeitä. Takaisin kävellessä autettiin yksi mummo pyöränsä kanssa jäämäki alas. Tämä on just pahinta aikaa, kun päivisin aurinko lämmittää upottaen kivet jään sisään ja yöllä pakastaa. Itselläkin oli vähän kieli keskellä suuta, mutta kukaan ei kaatunut. 

        
Illalla laittauduttiin pitkän kaavan mukaan ja kiharreltiin toistemme hiuksia. Samalla myös mietittiin, miksi naisten pitää laittatua näin paljon. Todettiin kuitenkin, että onhan se ihan tosi kivaa. Ponnari päässä tulee liikuttua arkena lähes joka päivä. A kokeili uutta terveyspiirakkaa, jossa täytteet tuli maitorahkapohjan päälle. Ohjeeseen lisättiin vaikka mitä, mutta silti se tarvitsee vielä muuntelua. Alkuperäisessä ohjeessa taisi olla pelkkää kanaa. Olihan meillä herkkujakin. Punnitse ja säästä -liike on itselleni vieras. Olen lähinnä kävellyt ohi menemättä sisälle. Ystävä kuitenkin näytti lempparinsa, jogurttikookospallerot. Olin myyty. Kaksi lempparijuttua yhdessä, taivaallista. Innostuin kaikista jogurttijutuista ja siemenistä. Ne kauhat on vaan niin isoja, että täytyy varoa innostumasta lappamaan mielinmäärin. 

Höpöteltiin huomaamatta pitkälle yöhön ja käytiin baarissa tanssimassa. Nimeä en muista enää, mutta kaksikerroksinen, kiva paikka oli. Yläkerrassa oli yökerho ja alhaalla pub. Jonossa kuulin, että paikalliset menevät sinne tultuaan täysi-ikäisiksi ja tanssivat yläkerrassa sydämensä kyllyydestä. Sitten välissä opiskellaan lisää, nähdään maailmaa, perustetaan perhe ja vanhempana löytää itsensä saman baarin pubipuolelta istumassa. Ikähaarukka oli todellakin 18-60. Porukkaa oli ihan älyttömästi, joten siinä mielessä hyvä, ettei oltu siellä kuin ihan loppuillasta. Musiikin ansiosta viihdyttiin koko ilta tanssilattialla. 

Koru oli todellinen löytö Seppälän outletista.
Sunnuntain mättöruokaa.
Oho, mites tässä näin pääsi käymään.
Ystävä innostui sunnuntaina leipomaan pullaa ja sehän passasi. Itse lähinnä pyörin ympärillä kuvaamassa. Vedet silmissä naurettiin, kun viimeinen pelti tuli uunista ulos. Korvapuusteista unohtui sokerit päältä, mutta ei se makua haitannut. Päivä meni aikalailla sohvan pohjalla. Illan tanssiminen ja valvominen tuntuivat jaloissa eikä liikkumisesta tullut juuri mitään. Taisi se viinikin humahtaa jalkoihin. Nystyräpallolla ja foamrollilla pyöritellessä sain vähän helpotusta. Oli tosi kiva olla pidennetyllä viikonloppureissulla. Normiviikonloppu tuntuu aina hujahtavan silmissä. Nyt kerkesi tehdä vaikka mitä ja myös ihan vaan olla. Viimeksi nähtiin ystävän kanssa kaksi vuotta sitten, joten oli jo aikakin nähdä. Oli hauska huomata, että lähinnä mikään ei ollut muuttunut, ainakaan juttujen tasossa. Innoissaan jo suunniteltiin seuraavaa näkemistä. Ehkä vielä tämän vuoden puolella. 

Kotiinpaluu kentällä hoitui jo rutiinilla. Turvatarkastuksessa tuli jackpot. Pääsin satunnaisturvatarkastukseen ja taas vaatteeni syynättiin. Onni jatkui, kun vielä reppunikin tutkittiin perusteellisesti. Mutta ei, ei vieläkään mitään, mistä huomauttaa. Olenko oikeasti niin epäilyttävä? Kotimatkalla koneessa ajattelin, että ihanaa, huomenna pääsen rentouttavaan hierontaan reiluksi tunniksi. Mutta kuinkas sitten kävikään.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! <3