8. tammikuuta 2015

Sano, jos on sanottavaa

Olen ajoittain pohtinut ja punninnut, jos aloittaisin mehupaaston. Vogelin sivuillakin oli hyviä syitä mehupaastolle, kuten olon keveneminen ja saa uutta potkua terveellisempiin elämäntapoihin ja  pysyvään painonhallintaan. "Mehupaasto on lyömätön keino herättää henkiin talven nuuduttama kroppa ja mieli." Muistan, kun tutut läheltä ja kaukaa ovat leikkineet mehuilla muutamasta päivästä viikkoon. Nyt luen blogia, jonka kirjoittaja on mehupaastolla. Heitin T:llekin, että eikö mehulinko olisi kiva lisä  tehosekoittimen rinnalle. Heittäkää minua vesi-ilmapallolla, jos vielä sanon nuo kaksi sanaa peräkkäin, jos edes ajattelen alkavani mehupaastolle.
 
Tänään alkoi siis koulu. En oikein yöllä saanut nukuttua, vaan tuijottelin kännykän ruutua ja vaihtuvia kellon numeroita. Halusin varmistua, etten nuku pommiin, vaikka sellaista en muista edes tapahtuneen hyvin äkkiä. Aamupalan olin tehnyt jo edellisiltana jääkaappiin valmiiksi. NRJ:n pauhatessa korvissa lähdin tallustamaan bussipysäkkiä kohti. T ihan hämmästyi aamulla, kun olin roskatkin vienyt mennessäni. Uusi vuosi ja uudet, varmasti pian ja helposti unohtuvat kujeet. Julkinen liikenne rullasi tasaiseen tahtiin. Voi miksi jätin pipon kotiin, kun väliin räntäkuuro täytti suun ja silmät. Ei sinne junaan tai bussiin sisään satanut, mutta vähän piti niiden välissä kävelläkin. Ensimmäiseen kaveriin törmäsin junasta pois hypätessä ja lisää tuttuja tuli vastaan, mitä lähemmäs koulua päästiin. Ikävää, että me ei olla enää me, vaan porukka hajautui eri osaamisaloihin. Nyt nähdään enää vain ruokalassa, jos satutaan samaan aikaan kirskuttamaan haarukkaa lautasta vasten. 
 
 Tämän biisin soidessa suljin kotioven. En osannut aavistaa, mitä oli tulossa.
 
Epäilin etukäteen, olisiko tämä päivä ollenkaan niin tärkeä tai koko vuoden tärkein. Pessimistisyys oli vallalla taas ihan suotta. Onneksi nimittäin olin paikalla. Olen vieläkin vähän pyörällä päästäni, mutta eiköhän henkilökohtaistamissuunnitelman päivityksen aikana ala lamppuja syttyä minullakin. Meitä oli yllättävän iso ryhmä, melkein neljäkymmentä, kun uudet ja vanhat opiskelijat yhdistettiin samaan. Osa porukasta valmistuu näin keväällä, joten muutama kuukausi joudutaan olemaan luennoilla ahtaasti, mutta kesää kohti helpottaa. Nyt jo jännittää, mihin pääsisin harjoitteluun ja koska pääsisin harjoittelua edes aloittamaan. Paikat on tiukassa eikä juuri mihinkään saa itse soittaa. Yksityiset paikat on kiven alla tai jo menneet. Lomalla en soitellut, kun en olisi osannut kertoa muuta kuin ajankohdan ja sekään ei ole kiveen hakattu. Aika näyttää, kun nyt päästään kunnolla aloittamaan. Heti saatiin ryhmä ja iso case-tehtävä. Sillä saa korvattua yhden tentin, joten pelkät lääkelaskut on tiedossa tähän keväälle. Kirjastosta kannoin selkä vääränä muutamia kirjoja ja viikonloppuna olisi tarkoitus palautella mieleen laskuja ja ihania roomalaisia numeroita. Voi gutta anna mun kaikki kestää. 

Kotimatkalla pysähdyin läheiseen apteekkiin ja olipa hyvä, että olin puolen päivän jälkeen liikenteessä. Ja toiseksi, onneksi söin koululla lounaan ennen lähtöä. Piti hakea yksi lääke ja ajattelin, ettei tässä sen ihmeempiä. Mutta varsinainen ilo alkoikin jo tänään. Henkilökunnasta yksi tiesi neuvoa, että huomiseen aamuun asti olen mehu- ja vesilinjalla. Skumpat ei siis kuohu tämän onnen kunniaksi. Menen huomenaamulla sairaalaan, mutta valmistautuminen alkoi jo tänään. Sain sellaiset parit jauhepussit mukaani apteekista, jotka pitää sekoittaa litraan vettä. Yhteensä juon kolme litraa nestettä tässä noin vuorokauden aikana. Ihan normimäärä normaalille ihmiselle, mutta minulle se on valtava uima-allas. Juon järkyttävän vähän päivien aikana. Ihme kun en ole pelkkää hiekkapaperia. Sekoittelin ensimmäisen kannullisen tuossa kuuden aikaan illalla ja tunnissa piti olla kannu tyhjä. Instagramiin laitoinkin kuvaa sitruunavedestäni. Vesi on sellaista hieman paksumpaa ja tuoksuu sitruunapastillille. Ensiajatus oli, että kyllähän tämä menee, ihan jees. Pohjan lähestyessä ei olekaan enää ihan jees, kaukana siitä. Eikö näistä litkuista voisi joskus tehdä hyvänmakuisia? Nyt minua vain etoo ja heikottaa. Jos olo on muutamassa tunnissa tällainen, mitä se olisi muutaman päivän jälkeen. Kaukana on olo luvatusta keveydestä ja uudesta potkusta. Lähinnä makoilen sohvalla ja tuijottelen kelloa, että muistan juoda tarpeeksi.
 
En tosiaankaan osannut odottaa tällaista. Tätä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään. Minulla on vielä puolituntia armonaikaa ennen kuin täytyy sekoitella uusi kannullinen. Olisiko pyykkipoika nenässä hyvä? Sisäänhengitys ja hengittämättä juominen ei enää onnistu. Onko sinulla jotain niksiä, millä juoda jotain niin epämiellyttävää, että se tuntuu tulevan saman tien ylös? Sori, jos tekstini alkaa kuvottaa sinuakin. Tällaiselta täällä tuntuu tällä hetkellä.
 
Onneksi saan T:n aamulla mukaani, kun hänellä ei ole luentoja. Voi olla aikas hoippuvaa menoa. En ole koskaan ollut syömättä näin kauan, kuhan aamuun päästään. Piilotin kaikki pähkinät sun muut naposteltavat olkkarin pöydältä. Poissa silmistä, poissa mielestä. T oli ihanan huomaavainen, joko huomaamattaan tai sitten on oikein kultainen. Söi nimittäin toisessa huoneessa ja lähti kahville muualle. Pelkkä ruoantuoksu tekisi minut hulluksi. Keittiöön en uskalla kauheasti mennä. Kauppakierros oli aikas tuskaa, kun tajusin, että näitä saan syödä vasta huomenna. Ihan perus leivät ja jogurtitkin saa odottaa. En edes smoothieta tai mehukeittoa saa juoda, koska niistäkin saisi kuitua. Mehua ja vettä ja vettä ja mehua. Tässä illalla olen haaveillut ihan aluksi suklaasta. Joulun huono puoli, kun annoin itselleni periksi ja olen rapistellut konvehtipapereita päivittäin. Nyt pitäisi vieroittua. Toivottavasti pystyn pidättäytymään yhdessä karkkipäivässä, kun kerta yhden päivän olen ihan ilman. Miksi en voisi olla toistakin? Olen yrittänyt nukkua, etten tuntisi nälkää tai sokerinhimoa. Yleensä nukkuminen auttaa. Herättyä haaveilin pakastevihanneksista. Ne ovat olleet esillä muutamassa blogissakin. Kuka niitä uskaltaa syödä ja kuka edes uskaltaa myöntää? Muutama päivä sitten kotikotona lautasella oli ruoan ja salaatin lisäksi pakastevihanneksia. Mutta että ihan himoan pakastevihanneksi, herneitä, parsaa ja porkkanaa. Huhhuh. Tai kananmunaa. Paistettuna, keitettynä, ei väliä. Nämä kolme syötävää ovat aikalailla pyörineet mielessä. Vihannekset, kananmuna ja suklaa. Kaksi ensimmäistä voisin pyöräyttää huomenna lautaselle. 
 
Tämä nyt on tämmöistä ajankuluttamishöpinää. Tekstiä tuli aika pitkästikin. Toivottavasti huomenna jo helpottaa. Olen toivottavasti viisaampi ja tiedän, miltä tämä vuosi alkaa näyttää. Tavallaan olen jo lamaantunut tähän oloon, etten vaan ole koskaan täysin kunnossa. Ehkä kuitenkin vuosi 2015 on muutoksen aikaa. Alla oleva Elan biisi herätti paljon ajatuksia ja lisää asioita tavoitteiden listaan.
 
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3