3. tammikuuta 2015

Lunta ja loskaa

Aamulla herätessä ei koskaan tiedä, mikä näkymä ikkunan takana odottaa. On lunta ja ei ole lunta. Ennen uutta vuotta käytiin T:n kanssa kävelemässä pikku pakkasessa. Puut olivat peittyneet kuuraan ja tuntui kuin kävelisi ihanassa postikorttimaisemassa. Sellaisessa, miltä pohjoisessa yleensä näyttää. Lunta ei tietenkään ollut kuin juuri ja juuri maan peitoksi, mutta maisema näytti heti kauniimmalta. Vielä ei kuullut, kuinka lumi narskuu jalkojen alla. Silti oli heti kivempi tallustaa. Kuvat ovat noilta pakkaspäiviltä. Pihaan ilmestyi lumiukkokin, joka koki kovan kohtalon vesisateessa. Nyt jo vähän ärsyttäää tämä lumisateen ja vesisateen tiheä vaihtelu. Onneksi pakkasin kaiken maailman vaatekerrokset mukaan, kun lämpötila heittelee parikymmentäkin astetta silmän räpäyksessä. Nyt taas sataa väliin isoakin rättiä. Käytiin pyörimässä pitkin peltoja ja metsiä. Hirviä piti olla lähelläkin liikenteessä, mutta en kyllä nähnyt yhtään mitään. Pojat huutelivat ja juoksentelivat senkin edestä, kun pelottelivat hirvet pois syömästä lähimetsien taimia.


Tammikuu on vaihtunut ja uudet kalenterit voi ottaa esiin. Viime vuotta muistelen vielä myöhemmin, kunhan pääsen vanhojen kuvieni luokse. Oma koti kutsuu ensi viikolla, joten katsausta on luvassa sen jälkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3