23. tammikuuta 2015

Kiire ja hoppu

Pikamoit täältä vanhempien luota. Eilen tulin tänne loppuviikoksi käymään, vaikka ihan helpoimmasta päästä tuleminen ei ollutkaan. Eilinen oli oikeastaan aamusta lähtien yhtä surkeiden sattumusten sarjaa. Aamulla joskus viiden aikaan herätessä ihmettelin silmissä olevaa outoa tunnetta. Olin sitten mennyt edellisyönä nukkumaan piilarit päässä ja ne olivat kivasti jämähtäneet silmiin. Otin linssit vähän väkipakolla silmistä irti ja siitäkös verkkokalvot tykkäsivät. Koko päivän pidin silmälaseja ja räpyttely tuntui mojovalta, pääkivusta puhumattakaan. Juuri aiemmin olin apteekissa katsellut silmätippoja, mutta eihän niitä tarvitse kuin joskus kesäisin. Nyt olisi ollut hyvin käyttöä. Onneksi silmät eivät pahasti punoittaneet. T teki minulle aamupalan mukaan koulumatkalle, koska kello tikitti aamulla vähän turhan nopeaan. Yritin siinä meikkailla, koska turhamaisena ulkonäkö ennen kaikkea. Juuri ennen ovesta lähtöä kaadoin kaakaot termomukista eteisen matolle, joten ei auttanut kuin siivoilla aikaa vastaan, että kerkeän vielä bussiin. 

Koulussa tehtiin ryhmätyötä kivasti eteenpäin. Alkoi appendicitis acuta hahmottua kokonaisuutena, mutta tietokoneen näytön tuijottaminen ei tehnyt hyvää. Sivuja ilmestyi aika vaivattomasti, kun jokainen oli panostanut omaan osuuteensa ja nyt vaan koottiin tietoja yhteen. Vielä pitää harjoitella pistoksen antamista olkavarren lihakseen, koska se on osa työmme esitystä. Kädet tärisee jo pelkästä ajatuksesta, koska olen vain kerran pistänyt aiemmin. Tarvitsen ja haluan runsaasti harjoitusta tulevaa työharjoitteluakin ajatellen. Aika hurahti ryhmätyötä tehdessä. Puoliltapäivin kävin vielä vetämässä koululla nopean lounaan ennen kuin juoksu aikaa vastaan alkoi.

Olin varannut kaksi ja puoli tuntia aikaa matkoihin koulusta kodin kautta Helsingin rautatieasemalle. Heti koululta lähtiessä meni suunnitelmat pieleen, kun hyppäsin väärään bussiin. Se meni kyllä Espoon asemalle päin, mutta ei sitä reittiä, mitä olin suunnitellut. Myöhästyin lähijunasta sekä bussista, jolla olisin päässyt eteenpäin. Ei auttanut kuin teputtaa hermostuneena reilu vartti asemalla ja odottaa junaa. Kyllähän seuraava tuli ihan ajallaan. Junasta päästyä näin, että bussi oli tulossa. Piti vetää spurtti lautureilla ja portaat ylös, että kerkesin siihen. Päätin, etten taas odottele varttia seuraavaa vaihtoa. Tietysti matkalla oli lievää ruuhkaa ja tietyökoneita työssään. Kotona olin paljon myöhemmin kuin ajattelin ja myöhästyin taas kerran busseista, joilla piti liikkua laukkuineni kaupunkiin. Sinkoilin kotona viimeiset kamat mukaan ja lähdin vetämään laukkua lumen ja jään seassa vähän pidemmällä olevalle pysäkille, josta bussi veisi suoraan asemalle. Töppöstä sai laittaa toisen eteen. Kannatti pukeutua paksuimpaan takkiin, ettei vaan tule reissussa kylmä. Onni oli myötä, koska viimeinen mahdollinen bussi oli pikkasen myöhässä ja kerkesin siihen. Onneksi se ylipäänsä tuli, koska käsi oli jo puhelimella valmiina soittamaan taksia. Reilu puoli tuntia oli kaukojunan lähtöön, joten verenpaine ja syke vaan kohosi kellon numeroiden vaihtuessa. Ehdin kuin ehdinkin kaukojunaan ajoissa ja täällä ollaan. Mitä tästä kaikesta opin? Seuraavan kerran, kun pitää koulun jälkeen lähteä reissuun, otan kassit jo koululle mukaan. Vaihtoehtoisesti lasken reippaasti monta tuntia aikaa siirtymisiin. Eväät muistin ottaa mukaan ja smoothie tyhjeni juomapullosta hyvää vauhtia matkan aikana. Napit korvilla katselin Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmaa. Olen siihen ihan koukussa ja Jenni Levävaaran vinkkejä imen pesusienen lailla itseeni. Oli muuten hyvä, että T tulee vasta tänään tännepäin. Unohdin kaikki laturini kotiin eikä puhelimen akku kestä edes yhtä päivää. Automatkan kotikotiin nuokuin etupenkillä äidin ajaessa. Olin aivan poikki loppuillan. Silmätipat silmissä vaivuin aikas nopeasti uneen.


Kohtapuoliin T:n äiti tuleekin minua hakemaan. Loppuviikolle on ohjelmaa kalenterin täydeltä, mutta niistä lisää ensi kerralla. Ihanan talvista tammikuun loppupuolta!

4 kommenttia:

  1. Tuttu tunne! Silloin kun ei olis aikaa minkään mennä vikaan, KAIKKI menee vikaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin :DD. Nyt jälkikäteen voi jo nauraa, mut eilen hymy hyyty.

      Poista
  2. Heei, ihan hyvä mutta se on appendicitis :D ajatusvirhe?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun huomautit. Täytyyki korjata. Nää on näitä, kirjotan myös aina bendolino :'D

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3